Referenssit

15.10.2020

Höyryä Terrafamen akkukemikaalitehtaalle

Steamrator on toimittanut höyrykeskuksen Terrafamen akkukemikaalitehtaalle Sotkamoon. Höyrykeskuksessa on kaksi Steam 4000 höyrynkehitintä, jotka tuottavat höyryä 2×4000 kg/h yli 20 bar:in paineella. Höyrykeskuksen tilaaja, operaattori ja höyryn toimittaja on Adven Oy. Höyrykeskus on toimitettu kesällä 2020 ja käyttöönotto tehdään samassa yhteydessä akkukemikaalitehtaan käyttöönoton kanssa loppuvuodesta 2020.

30.09.2019

Steamrator syksyisellä Saimaalle

Steamratorin syksyn virkistyspäivä vietettiin syksyisellä Saimaalla risteilyn merkeissä. Matkamme alkoi perjantaina iltapäivän alussa Mikkelin satamasta Lola-3 aluksen kyydissä. Reitti kulki Louhiveden, Luonterin ja Lietveden kautta Rokansalon välietappiin, josta illan hämärtyessä jatkoimme päätesatamaan Puumalaan. Reitille mahtui sadetta, ukkosta ja auringon paistetta sekä ruokaa, virvokkeita ja saunomista, kaikki sopivin annoksin ja ajoituksin.

17.06.2019

Steamrator mukana Jukolassa, kilpailussa sekä tekniikassa

Steamratorin projektipäällikkö Mikhail Baranov osallistui Jukolan viestiin Anttolan Urheilijoiden 3- joukkueessa. Mikhailin kesäyön hämärässä juoksema kolmas osuus onnistui hienosti ja paransi joukkueen sijoitusta vaihtoon tullessa.

Myös Steamratorin tekniikka oli merkittävässä roolissa Jukolassa, sillä asiakkaamme Höyrytys Sandström Oy toimitti lämpimän suihkuveden yli kahdelle kymmenelle tuhannelle viestiin osallistujalle ja veden lämmitys tehtiin Steamratorin toimittamalla 2 MW:n siirrettävällä höyrykeskuksella.

13.05.2019

Steamrator-Karting 2019

Steamratorin henkilökunnan virkistyspäivää vietettiin periteisesti kartingajon merkeissä perjantaina 10.5. Tällä kertaa ajot järjestettiin Hirvensalmen autourheilijoiden Haukarting-radalla ja ajan hengen mukaisesti ajoimme sähkökäyttöisillä karting-autoilla.

Tapahtuma aloitettiin toimitusjohtaja Jyrkin katsauksella päättyneeseen menestyksekkääseen toimintavuoteen sekä käynnissä olevan vuoden näkymiin ja tavoitteisiin.

Kiivaan mutta rehdin aika-ajo- ja finaalisarjan päätteeksi mitalistit olivat selvillä ja siirryimme Satulinnan saunaan jälkipeliä varten.

Kiitos koko henkilökunnalle onnistuneesta toimintavuodesta 2018!

29.03.2019

Steamratorin höyrynkehittimet tuovat säästöä ja vaivattomuutta Etelä-Karjalan Pesulalle

Steamrator toimitti Etelä-Karjalan Pesulalle kaksi Steam 1000 höyrynkehitintä konttiratkaisuna, joilla korvattiin vanha höyrykattila. Kaksi maakaasukäyttöistä yhteisteholtaan 1,3 Megawatin höyrynkehitintä mahdollistavat hyvän säädettävyyden ja nopean käynnistyksen, jolloin laitteistoa käytetään vain tuotannon tarpeeseen ilman tarpeetonta ylläpitolämpöä.
Tekstiilipalvelujohtaja Jorma Salmela Saimaan tukipalveluista on hyvin tyytyväinen Steamratorin toimitukseen ja uusiin höyrynkehittimiin: ”Höyrynkehitinkontti saatiin sujuvasti paikalleen ja asennusaikainen katkos höyryntuotannossa kesti vain pari tuntia. Tarkan mittaushistorian perusteella kuluneen kahden kuukauden aikana polttoaineen kulutus on pienentynyt noin 20%, mikä on erittäin hieno saavutus”.
Saimaan Tukipalvelut Oy on eteläkarjalainen Lappeenranta-konserniin kuuluva kunnallinen osakeyhtiö. Yhtiö tarjoaa ruoka-, puhtaus- ja tekstiilipalveluja, kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitopalveluja sekä muita vastaavia tukipalveluja lähinnä omistajilleen. Etelä-Karjalan pesula on Saimaan Tukipalvelu Oy:n tekstiilipalveluiden markkinointinimi. Tekstiilipalvelut käsittelevät 1,4 miljoonaan kiloa tekstiilejä vuosittain.

21.03.2019

Höyrykeskuksia Venäjän pakastevihannestuotantoon

Steamrator toimittaa kaksi Steam 3000 höyrykeskusta Agrobitsnabin tuotantolaitoksella Krasnodarin alueelle. Koekäytetyt höyrykeskukset ovat jo lähteneet Steamratorin Ristiinan tehtaalta ja ne asennetaan sekä käyttöönotetaan Krasnodarin alueen laitoksella kevään aikana.

Agrobitsnab on Venäjän suurin pakastevihannesten valmistaja, jolla on useita tuotantolaitoksia Venäjällä. Steamratorilla on toimittanut useita höyrykeskuksia Agrobitsnabille, nyt toimitetut höyrykeskukset ovat järjestyksessään kuudes toimitus. Steamratorin seuraava toimitus Agrobitsnabille sisältää kaksi Steam 5000 höyrykeskusta, joiden valmistus on jo käynnissä Steamratorin Ristiinan tehtaalla.

Kaksi Steam 3000 höyrykeskusta koekäytettyinä ja toimitusvalmiina.
09.07.2018

Höyrykeskus Kaslink Foods Oy:lle Korialle

Kouvolalainen perheyritys Kaslink Foods Oy on yksi suurimmista kotimaisista ruoanlaittotuotteiden, juomien ja välipalojen valmistajista, ja sen valmistamia tuotteita myydään yli 15 maassa. Kolmen Kukkosen veljeksen omistaman yrityksen on perustanut nykyomistajien isä Raino Kukkonen vuonna 2001.

Kaslinkin moderni tuotantolaitos sijaitsee Kymijoen varrella Kouvolan Korialla. Uusin teknologia takaa, että tuotteet vastaavat niin vähittäiskaupan kuin ammattikeittiön tarpeita, kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

Steamrator liittyy Kaslinkin tarinaan jo sen perustamisesta lähtien. Silloin toimitettiin ensimmäinen höyrynkehitin ja vaikka se oli hieman reilun kokoinen alkuvaiheen höyryn tarpeeseen nähden, niin se osoittautui kuitenkin kaukonäköiseksi valinnaksi, koska pian se sai käydä  jo täyttä höyryä!

Vuosien saatossa on höyryn käyttö lisääntynyt tuotantolaitoksen laajennusten myötä niin, että tänä päivänä Steamrator – höyrynkehittimiä on yhteensä 4 kpl, jokainen teholtaan 2 MW. Viimeisimmät kaksi logiikkaohjattua höyrynkehitinkonttia otettiin käyttöön kesäkuussa 2018. Polttoaineena on maakaasu.

27.09.2017

Biokaasulla toimivan höyrykeskuksen käyttöönotto Oulun Keskuspesulassa

Oulun Keskuspesula Oy – Cliini on yksi Suomen suurimmista tekstiilihuoltopalveluja tarjoavista yrityksistä toimittaen asiakkailleen noin 25000 tekstiiliä päivittäin.

Cliinin toiminnassa ovat tärkeässä asemassa turvallisuus, täsmällisyys ja tehokkuus.

 

Niitä silmällä pitäen otettiin käyttöön kesällä 2017 Steamrator Oy:n tähän kohteeseen varta vasten suunnittelema ja valmistava höyrykeskus, jossa on 2kpl 2MW:n höyrynkehitintä, jotka tuottavat kaiken pesulan tarvitseman höyryn.

 

Höyrynkehittimissä on yhdistelmäpolttimet, joilla poltetaan biokaasua. Niillä on mahdollista polttaa myös varapolttoainetta kuten kevyt polttooöljyä – joko erikseen tai yhdistelmäpolttona.

                    

 

13.08.2015

Steamrator ja ST-Huolto ovat yhdistyneet

Steam-Invest -konsernissa on toteutettu kahden liiketoimintayksikön yhdistyminen. 31.7.2015 kaupparekisteriin on merkitty Steamrator Oy:n ja ST-Huolto Oy:n sulautuminen Molemmat yhtiöt ovat konsernin emoyhtiön Steam-Invest Oy:n kokonaan omistamia sisaryhtiöitä. Sulautumisella yksinkertaistetaan konsernirakennetta.

Steamrator Oy suunnittelee ja valmistaa höyry- ja lämpölaitoksia teollisuuden sekä kunnossapidon tarpeisiin. ST-Huolto Oy:n tarjoamat huolto- ja varaosapalvelut sekä vuokrausliiketoiminta tulevat jatkumaan Steamrator Oy:n nimen alla.Steam-Invest -konsernissa on toteutettu kahden liiketoimintayksikön yhdistyminen. 31.7.2015 kaupparekisteriin on merkitty Steamrator Oy:n ja ST-Huolto Oy:n sulautuminen Molemmat yhtiöt ovat konsernin emoyhtiön Steam-Invest Oy:n kokonaan omistamia sisaryhtiöitä. Sulautumisella yksinkertaistetaan konsernirakennetta.

22.07.2013

Steamrator laajentaa

Steamrator on ostanut Janavalon syksyllä vapautuvat tuotantotilat Mikkelistä. Hallissa on tilaa n. 4000 neliömetriä ja toiminta siellä aloitetaan syksyn kuluessa.

Kiinteistöinvestoinnilla luodaan edellytykset tuotannon kasvulle ja samalla se on sijoitus tulevaisuuteen. Ristiinaan saadaan kaivattua tilaa suurempien höyrylaitosten kokoonpanoa varten. Mikkelin tehtaalla puolestaan keskitytään paineastioiden valmistukseen sekä betoniteollisuuden lämmityslaitteiden kokoonpanoon.

14.01.2013

Steamrator Oy 30 v.

Steamratorin henkilöstö juhli 30-vuotista taivalta 30.11.2012 pikkujoulujen merkeissä. Juhlan pääesiintyjänä oli Idols- ja Voice of Finland -tähti Anfisa Proskurjakova. 30 vuotta juhlistettiin myös esittelemällä Steam-tuoteperheen uusi lupaus, Steam-7500.

Tuoteperhe kasvaa 200-3000 kg/h tuottavista yksiköistä aina 7500 kg/h yksikkökokoon. Uusi suurempi yksikkö on myös sovellettavissa ns. konttiversioksi. Uusi tuote on yhden Steamrator Oy:n perustajajäsenen ja kolme vuosikymmentä yrityksen tuotekehityksestä vastanneen insinööri Matti Laakson käsialaa.

Matti Laakso jäi hyvinansaitulle eläkkeelle 21.12.2012. Yhtiö kiittääkin Mattia siitä ansiokkaasta ja valtavasta panostuksesta minkä hän on yritykseen antanut kaikkina näinä vuosina.

03.05.2012

Höyryä Valko-Venäjälle

Steamrator Oy toimitti 8 MW:n höyrylaitoksen lihanjalostustehtaalle Mogilevin kaupunkiin Valko-Venäjälle.

Mogilev sijaitsee Valko-Venäjän itäosassa noin 200 km päässä pääkaupungista Minskistä ja on maan kolmanneksi suurin kaupunki.

Lihanjalostustehdas pyörii vuorokauden ympäri, työllistäen noin 1000 henkilöä kolmessa vuorossa. Tehtaassa käsitellään 240 tonnia lihaa päivässä ja suurin osa sen tuotannosta viedään Venäjälle.

Tehtaan höyryntarve on 12 000 kg/h ja se tuotetaan 4XSTEAM 3000 höyrynkehittimellä. Laitoksen kokoaminen ja käyttöönotto sujuivat nopeasti ja prosessihöyryntuotanto päästiin aloittamaan viikon kuluttua toimituksesta.

20.01.2012

Höyryä Venäjän presidentin saunaan

Steamrator Oy on toimittanut Venäjälle höyrylaitoksia lähes 20 vuotta elintarvike-, rakennus-, öljyteollisuudelle jne., mutta höyryä saunaan ja vielä Venäjän presidentin virkahuvilan saunaan…

Zavidovon pieni kylä sijaitsee Tverin alueella 150 kilometrin päässä Moskovasta. Sen luonnonsuojelualue on tunnettu laajasta eläimistöstääan. Se onkin ollut valtion virkamiesten metsästysalueena jo vuodesta 1931 saakka. Aikoinaan mm. presidentti Urho Kekkonen kävi siellä metsästämässa Breznevin vieraana. Vuodesta 1996 metsästysmajakompleksi on ollut Venäjän presidentin virallinen huvila-alue.

Presidentti Dmitri Medvedev aloitti kaudellaan siellä mittavat uudistukset. Remontin jälkeen yksi virkahuvilan saunoista lämpiääkin Steamrator Oy:n höyrynkehittimellä. Presidentti Tarja Halonen kävi viimeisellä valtionvierailullaan Venäjälle tutustumassa uudistuneeseen huvilakompleksiin ja sen saunaan.

13.12.2011

Avoimet ovet onnistunut tilaisuus

Steamrator Oy järjesti avoimien ovien päivän yrityksen toiminnasta kiinnostuneille. Konserninjohtaja Rauli Valkosen yrityksen kehitysvaiheista pitämän esitelmän jälkeen, yleisö pääsi tehdaskierroksella tutustumaan uusiin laajennettuihin tiloihin.

Steamrator Oy:n laajennus käsitti varastotilojen kattamisen ja osastoinnin. Lisäksi on valmistumassa lämmöntalteenottojärjestelmä, jolla pyritään parantamaan yrityksen ympäristöystävällistä toimintaa.

Järjestelmän avulla höyrynkehittimien koeajoissa syntyvä energia kerätään talteen 100 kuutiometrin vesisäiliöön, josta lämmin vesi johdetaan tehtaan lämmitysjärjestelmään.

Konserninjohtaja Rauli Valkosen mukaan järjestelmän on arvioitu pienentävän yrityksen energiakustannuksia kymmenillä tuhansilla euroilla vuodessa. Järjestelmän tarkoitus on myös minimoida koeajoissa syntyviä äänihaittoja.

24.08.2011

Steamrator laajentaa

Venäjältä ja Valko-Venäjältä saatujen hyvien kokomuksien kautta yritys laajentaa Ukrainan markkinoille. Konserninjohtaja Rauli Valkosen mukaan Ukraina on yritykselle luontainen laajentumisalue, sillä konsernin liikevaihdosta n. 70% tulee CIS-talousalueelta. Uudesta toimipisteesta vastaa Oleg Kuharev Kiovassa.

Steamrator on toimittanut muutaman höyrykeskuksen Ukrainaan vuosien varrella. Konserninjohtaja Rauli Valkonen sekä IVY-alueen markkinointijohtaja Aleksei Proskuryakov kävivät tutustumassa viimeisimpään toimitukseen Mena-kaupungissa. Huomattuaan Ukrainan talouskasvun näkyvän mm. vilkastuneena rakentamisena erityisesti kasvukeskuksissa, päättivät he palkata henkilön kartoittamaan alueen markkinapotentiaalia.

Parhaillaan etsitään uudelle toimistolle tiloja Kiovasta, ja suunnitelmissa on laajentaa yrityksen toimintaa Kazakstaniin seuraavan vuoden aikana.

Ukraine

Oleg Kuharev
+ 380 67 708 0784
okuharev@gmail.com

14.12.2010

Steamratorin vehkeet sulattavat Pietarin putket

Höyry- ja lämpölaitoksia valmistava yritys on solminut Pietarin kaupungin vesilaitoksen kanssa ison sopimuksen. Ristiinalainen Steamrator toimittaa vesilaitoksen käyttöön 28 hinattavaa höyrynkehitintä.
Steamrator-konsernin johtaja Rauli Valkonen kertoo, että höyrynkehittimet menevät Pietarin vesijohtojen ja viemärien sulattamiseen ja kunnossapitoon.

– Esittelin seitsemän vuotta sitten höyrynkehittimiä työnäytöksessä. Sen jälkeen olemme saaneet samalle laitokselle menemään vain kaksi laitetta. Nyt pää sitten saatiin auki. Tämä on pitkäaikaisen työn tulos.

Lue lisää keskiviikon Länsi-Savosta